Maaskolan pitkänlinjan saneerauskohde As Oy Maaliviiva, on rakennustaiteellisesti, historiallisesti ja kaupunkikuvallisesti huomattavan arvokas rakennuskokonaisuus. Käpylän Kisakylään kuuluva taloyhtiö kuuluu osana muita olympiarakennuksia Museoviraston laatimaan valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luetteloon. Kyseisten alueiden rakenne ja kaupunkikuva pyritään turvaamaan ja rakennukset sekä ympäristö säilyttämään. Muutokset pyritään sopeuttamaan alueen erityispiirteisiin. Alue sisältyy Docomomo:n kansalliseen valikoimaan yhtenä suomalaisen modernin arkkitehtuurin kärkikohteena yhdessä muun Helsingin olympiarakentamisen kanssa. Kaikissa Kisakylään liittyvissä suunnittelutehtävissä on käytettävä suunnittelijoita, joilla on vaativien tai poikkeuksellisen vaativien suunnittelutehtävien pätevyys kohteesta riippuen.
Niin Maaskola kuin itse taloyhtiökin ovat olleet innokkaita vaalimaan tärkeää rakennusperintöä. Yhteistyö on sujunut hyvässä hengessä arkkitehtien, Kaupungin Museon sekä Museoviraston ja rakennusvalvonnan asiantuntijoiden kanssa. Maaskola aloitti jo lähes 20 vuotta kestäneen valvonta- ja projektinjohtoyhteistyönsä taloyhtiön kanssa vuonna 2005 vesijohtojen pinnoituksen toteutussuunnittelulla. Taloyhtiön luottamus Maaskolaa kohtaan on tehnyt yhteistyöstä kaikin puolin sujuvaa ja antoisaa.
2018 jatkettiin piha-alueiden ja energiatehokkuuden hankesuunnitelmalla. Tällä hetkellä As Oy Maaliviivassa suoritetaan ikkunoiden ja parvekeovien saneerausta sekä niihin tehtävää energiaremonttia, jotka valmistuvat alkukesästä 2024. Ikkunat ja parvekeovet karmeineen kunnostetaan ja maalataan rakennusaikakauden mukaisesti hengittävillä öljymaaleilla. Energiaremontin osalta ikkunoiden sisäpuitteisiin vaihdetaan nykyaikainen lämpölasielementti kuten myös parvekeoven sisälasin tilalle sekä ikkunat ja parvekeovet tiivistetään nykyaikaisilla silikonitiivisteillä. Lämpökameramittauksissa on todettu ikkunan sisälasin pinnan lämpötilassa +5 C° parannus aiempaan tavallisiin ikkunalasiin verrattuna. Huoneistoihin lisätään korvausilmaventtiilit, joiden myötä huoneiston korvausilma tulee hallitusti oikeaa reittiä pitkin huoneistoon ja täten mahdollistaa alkuperäisen painovoimaisen ilmanvaihdon tarkoituksenmukaisen toiminnan.
Kesällä alkavassa julkisivujen hankesuunnitelmassa kohteen alkuperäisessä asussa olevat rapatut julkisivut ja parvekkeet on seuraava suunnitteluhanke, joiden kunnostustyön suunnittelu alkaa hankesuunnittelulla liittyvine tutkimuksineen ja selvityksineen.
Kohteessa on myös suunniteltu käyttövesijohtojen ja sähköjen saneeraus, joka on etenemässä urakan kilpailutusvaiheeseen. Suunnittelun yhtenä erikoispiirteenä oli vesijohto- ja sähkönousujen sijoittelu, koska niitä ei voitu sijoittaa suojeltuihin porrashuoneisiin. Lopulta soveltuvat nousureitit löytyivät huoneistojen sisältä. Kaluste- ja materiaalivalinnoissa on osakkailla mahdollisuus valita rakennusaikakauden mukaiset tuotteet.