Urasi alkaa tästä

Missio

Tarjoamme laadukkaita palveluita rakennuksen elinkaaren kaikkiin eri vaiheisiin. Vahva halu ja kyky vastata nykyisiin ja tulevaisuuden haasteisiin ovat yrityksemme menestyksen perusta.

Arvot

Laatu

Haluamme tuottaa parhaita ratkaisuja ja palveluita, jotka ylittävät sekä asiakkaan odotukset että kilpailijoidemme edellytykset. Toimeksiantomme vaativat suunnittelijoiltamme kivenkovaa osaamista ja ammattitaitoa.Suomen arvokkaimpien rakennusten peruskorjausten suunnittelussa opitut taidot tarjoavat osaamista, mitä muilla toimistoilla ei ole tarjota.

Luotettavuus

Olemme ylpeitä osaamisestamme, palveluistamme sekä yrityksestämme. Olemme ylpeitä siitä, että teemme sen, minkä lupaamme ja otamme vastuun työstämme. Olemme luotettava ja vastuullinen yhteistyökumppani hankkeen alusta loppuun.

Henkilökunnan hyvinvointi

Henkilökuntamme on yrityksen suurin voimavara. Kannustamme avoimeen keskusteluun ja meillä on tahtotilaa oppia henkilökunnan näkemyksistä. Teemme parhaamme, jotta olisimme paras mahdollinen työpaikka ja töihin olisi kiva tulla. Hyvinvointia ylläpidetään ja kehitetään yhdessä kohdistamalla edistävää toimintaa henkilöstöön, työyhteisöön, työprosesseihin sekä johtamiseen. Urheilu, yhteiset tapahtumat ja vuosittaiset matkat ylläpitävät yhteishenkeä sekä tuovat arkeen pieniä hengähdystaukoja.

Kehittyminen

Työmme perustuu tietoon ja osaamiseen, joka vaatii meiltä korkeaa ammattitaitoa ja sen jatkuvaa kehittämistä. Olemme aina avoimia uusille toiminta- ja työtavoille vastataksemme nykyisiin ja tulevaisuuden haasteisiin.

Osaksi Team Maaskolaa?

Olemme aina kiinnostuneita mielenkiintoisen ja pätevän profiilin omaavista hakijoista. Tarjoamme kiinnostavia ja haasteellisia työtehtäviä, joiden parissa on mahdollisuus kehittyä ja kehittää omaa ammattitaitoaan. Arvostamme alan suunnittelukokemusta sekä oikeaa, positiivista asennetta. Haluamme kehittyä jatkuvasti paremmaksi, ja tarjoamme tämän mahdollisuuden myös sinulle. Tule meille tekemään urasi parhaat työt!

Voit jättää vapaamuotoisen hakemuksesi ansioluetteloineen sähköpostilla osoitteeseen rekrytointi@maaskola.fi tai täyttää avoimen hakemuksen.

Työpaikka ja kulttuuri

Me uskomme, että henkilökunta on yrityksemme arvokkain voimavara. Siksi pyrimmekin pitämään hyvää huolta maaskolalaisista. Maaskolassa kohtaat mukavan ja rennon ilmapiirin, jossa pyritään saamaan kaikki samaan ’veneeseen’. Jotta henkilökuntamme voi antaa parastaan, jokainen omassa tehtävässään, on perusasioiden oltava kunnossa. Vahvan yhteishengen luominen on ollut Maaskolan tavoite ensimmäisestä päivästä lähtien. Uskomme yhteistyöhön. Toisiamme tukemalla, kuuntelemalla ja kunnioittamalla pääsemme pidemmälle. Haluamme saavuttaa tuloksia yhdessä ja myös nauttia saavutuksista.

Panostamme yhteiseen tekemiseen järjestämällä virkistyspäiviä sekä retkiä niin kotimaahan kuin ulkomaillekin. Tuemme henkilökunnan hyvinvointia urheilemalla yhdessä niin sulkapallon, padelin kuin satunnaisten lajikokeilujen merkeissä.

Plussat

Opiskelijana Maaskolassa

Opiskelijat aloittavat Maaskolassa joko harjoittelijoina tai opinnäytetyön tekijöinä. Pääset kasvamaan meillä alasi asiantuntijaksi apunasi kannustavat ja ammattitaitoiset työtoverit. Esimiehesi ja tiimisi ovat aina sinua lähellä. Maaskolan toimintatapoihin tutustut oman tutorisi avulla. Meillä pääset toteuttamaan monipuolisia ja opettavaisia työtehtäviä.

Näin viihdymme itse!

Mikko

Projektipäällikkö,
RAU-osasto

”Maaskola on luvannut pitää työntekijöistään huolta ja se näkyy.... Yhteiset kahvihetket, matkat sekä yhdessä tekeminen luovat ainutlaatuisen työskentely-ympäristön.”

Venla

LVI-suunnittelija

”Aloitin Maaskolassa jo opiskeluaikana ja heti ensimmäisistä... päivistä lähtien tunsin kuuluvani joukkoon. Olen saanut työskennellä sekä kehittyä suunnittelijana huippuporukassa, jossa jokaiselta voi kysyä apua tilanteessa kuin tilanteessa. Laaja-alainen osaaminen ja yhdessä työskentely ovat yrityksen vahvuuksia ja on hienoa saada olla osa tällaista työyhteisöä."

Dmytro

Projektipäällikkö, sähköosasto

"Maaskolassa kuunnellaan ja kunnioitetaan työntekijöitä. Apua ja ... neuvoa on aina saatavilla, sillä Maaskolassa työskentelee paljon erittäin kokeneita insinöörejä. Yhteiset tapahtumat auttavat luomaan yhtenäisen ja ystävällisen työympäristön.”

Laura

Markkinointi ja viestintä

”Maaskolassa olen saanut kehittää itseäni, kouluttautua lisää sekä... edetä työssäni suuntaan, jossa olen päässyt käyttämään hyväksi vahvuuksiani ja erityisosaamistani. Työnkuvaa on muokattu näitä asioita silmällä pitäen minulle mielekkääksi, mutta myös yrityksen eteenpäinviemiseksi.”

Maaskola - Hyvällä energialla

Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy on toimivan johdon omistama vuonna 1956 perustettu talo-ja rakennetekninen suunnittelu-, valvonta ja projektinjohtotoimisto. Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä ja Turussa, joissa asiantuntijatehtävissä työskentelee noin 50 alan osaajaa. Insinööritoimisto Leo Maaskola Oy panostaa asiakkaiden tyytyväisyyteen ja luottamuksen ylläpitämiseen tuottamalla talo-ja rakenneteknisiä suunnittelu-ja valvonta-sekä projektinjohtopalveluita toimi-ja liiketiloihin, arvorakennuksiin sekä asuntotuotantoon ja taloyhtiöille niin uudis-kuin peruskorjauspuolellakin.

1900
Perustettu
0
Työkavereita

Verkkosivumme käyttää evästeitä saadaksesi parhaan käyttökokemuksen. Jatkaessasi sivuston käyttöä hyväksyt evästeet. Lue lisää