Muistomerkkiveturi ”Heikki” – lasivitriini historialliselle höyryveturille

Heikki-veturi palaa Riihimäelle lasivitriinin suojassa

Muistomerkkiveturi ”Heikki” – lasivitriini historialliselle höyryveturille

Yli vuosisadan mittaisen matkan tehnyt Heikki-veturi palaa nyt Riihimäen kaupunkikuvaan modernin suojarakenteen turvin, osana elävää paikallishistoriaa. Heikki, Hv1-sarjan höyryveturi nro 554, valmistui vuonna 1915 ja palveli aikansa Suomen rataverkolla ennen siirtymistään Riihimäen kaupungin omistukseen vuonna 1968. Veturista tehtiin muistomerkki vuonna 1970 osana Riihimäki–Pietari-radan 100-vuotisjuhlallisuuksia. 6.9.1970 se sijoitettiin keskeiselle paikalle Saranpään liikennejakajaan aseman läheisyyteen, missä se seisoi 43 vuotta ja oli tunnistettava osa kaupunkikuvaa. Vuonna 2013 veturi siirrettiin kaupunginvarikolle kunnostettavaksi, ja vuodesta 2020 lähtien se on ollut väliaikaissäilytyksessä säältä suojatussa hallitilassa. Nyt Heikki palautetaan entiselle sijoituspaikalleen ja sen suojaksi rakennetaan teräsrakenteinen lasivitriini, joka mahdollistaa veturin pitkäaikaisen säilyttämisen ja esilläolon ulkotilassa.

Maaskolan suunnittelutyö

Maaskola on vastannut hankkeen rakennesuunnittelusta ja sähkösuunnittelusta. Suunnittelutyö kohdistui kaupunkikuvallisesti ja liikenteellisesti vaativaan sijaintiin vilkasliikenteisessä liittymässä, jossa tuli huomioida useita teknisiä, esteettömyys- ja turvallisuusvaatimuksia.

Lasivitriinin suunnittelussa on huomioitu rakenteellinen kestävyys, käytettävyys sekä sijainnin asettamat vaatimukset. Vitriinin päätyihin toteutetaan suuret lasiovet, jotka mahdollistavat veturin huollon ilman rakenteellisia purkutöitä. Liikenneturvallisuuden vuoksi vitriini rajataan 120 cm korkealla metalliaidalla, joka ei kuitenkaan estä sujuvaa jalankulkua lähistöllä sijaitsevalta suojatieltä. Rungon suunnittelussa on otettu huomioon myös vilkasliikenteinen katualue ja sen tuomat rakenteelliset sekä toiminnalliset reunaehdot.

Vitriinin sijoituspaikka sijaitsee alueella, jonka maaperä on savista ja siten painumaherkkää. Tämän vuoksi sekä vitriini että sen yhteyteen asennettavat ratakiskot on perustettu paalujen varaan, jotka ehkäisevät painumia ja varmistavat rakenteiden pitkäaikaisen vakauden. Ratakiskot asennetaan ratasepelille tai -louheelle, ja ne tukeutuvat vitriinin paaluperustuksiin. Kiskojen alue rajataan kierrätetyillä graniittisilla reunuskivillä, jotka kestävät hyvin sekä mekaanista kulutusta että säänvaihteluita.

Muistomerkin ympärille toteutetaan punaisesta kierrätysgraniitista viuhkaladonnalla noppakivipäällyste. Kulku vitriinin sisäpuolelle tapahtuu Atomin kiertoliittymän suojatien kautta, johon on suunniteltu täysin esteetön yhteys muistomerkille. Ajoradat ja jalkakäytävät säilyvät olemassa olevassa asfaltissa, mikä mahdollistaa sujuvan liikkumisen myös alueen läpi kulkevalle liikenteelle.

Tämänkaltaiset hankkeet yhdistävät suunnittelun ja kaupunkiympäristön kulttuurisen arvon. Arvostamme Maaskolassa mahdollisuutta osallistua Heikki-veturin palauttamiseen osaksi Riihimäen kaupunkikuvaa.

Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto RCo Oy