Käsityöläisentie 14 on laaja peruskorjaushanke Helsingissä, jossa Maaskola toimi kokonaisvastuullisessa roolissa. Kohde kattaa kaksi tonttia (Käsityöläisentie 14–16 ja Käsityöläisentie 9), joilla sijaitsee yhteensä kuusi rakennusta. Peruskorjauksessa uudistettiin kolme kuusikerroksista asuinkerrostaloa. Kyseessä on Hekan vuokratalokohde, jonka rakennuttajana toimii ATT ja tilaajana Heka. Arkkitehtisuunnittelusta vastasi Arkkitehdit Osara Oy Maaskolan alihankkijana.
Hankkeen suunnittelu perustui Hekan ohjeistukseen ja tilaajan konsultin laatimaan hankesuunnitelmaan. Peruskorjauksen keskeinen tavoite oli varmistaa rakenteellinen turvallisuus ja terveellisyys sekä parantaa energiatehokkuutta. Samalla haluttiin säilyttää rakennusten alkuperäinen arkkitehtoninen ilme, mikä toi suunnitteluun omat haasteensa.
Keskeiset tavoitteet olivat:
- Rakenteellinen turvallisuus ja terveellisyys
- Energiatehokkuuden parantaminen
- Julkisivujen ja vesikaton uudistaminen
- Asumismukavuuden lisääminen
Peruskorjauksen keskeinen osa oli julkisivujen ja vesikaton uudistaminen sekä molempien osalta lämmöneristyksen parantaminen. Kuntotutkimusten perusteella julkisivut olivat käyttöikänsä lopussa, ja samassa yhteydessä katsottiin järkeväksi parantaa myös julkisivujen lämmöneristystä. Arkkitehtisuunnitelmien mukaan julkisivujen ilme haluttiin säilyttää hyvin lähellä alkuperäistä, joka oli osin rapattu ja osin metalliverhottu.
Rakennesuunnittelun ratkaisut
Rakennesuunnitteluratkaisussa julkisivujen osalta päädyttiin tuulettuvaan rapattuun julkisivuratkaisuun, jotta samaan yhteyteen ja samoihin koolauksiin voitiin yhdistää myös julkisivua korostavat metallikasettiverhoukset. Julkisivujärjestelmän koolauksessa käytettiin alumiinirankajärjestelmää ja lämmöneristyksessä vuorivillaa. Alumiinirangat kiinnitettiin elementtien sisäkuoreen rankajärjestelmän mukaisilla kiinnitysosilla sekä ankkuroitiin betoniruuveilla.
Työmaan haasteet ja ratkaisut
Työmaan aikana kiinnitysosien ankkuroinneissa elementtien sisäkuoreen havaittiin haasteita, kun sisäkuorien paksuus ei vastannut suunnitelmia ja malliasennuksessa ankkureiden poraukset aiheuttivat merkittävästi läpilyöntejä. Malliasennusten jälkeen ankkureiden kokoa optimoitiin työmaalla tekemällä koevetoja, joiden avulla voitiin poraussyvyyttä ja pituutta pienentää. Työmaa-aikaisten suunnitelmamuutosten jälkeen läpilyöntien määrää saatiin merkittävästi pienennettyä.
Erityisiä haasteita aiheutti myös ikkunoiden apukarmien kiinnitys ohuen sisäkuoren johdosta. Ongelmat saatiin kuitenkin ratkottua suunnitelmaratkaisujen ja koevetojen ansiosta. Toinen merkittävä asia, joka otettiin jo suunnittelussa huomioon, oli sisäkuoren ulkopinnan mahdolliset epätasaisuudet. Liittymien suunnittelu oli rakennesuunnittelussa merkittävässä roolissa, sillä liittymien toiminta on julkisivun oikean toiminnan kannalta kriittistä. Liittymät suunniteltiin toimiviksi ja mallikatselmuksissa käytiin ratkaisut läpi rakenteiden fysikaalisen ja rakenteellisen toimivuuden kannalta.
Lopputulos – turvallisuus ja energiatehokkuus
Peruskorjauksen myötä saavutettiin:
- Rakenteellinen turvallisuus ja toimivuus
- Lämmöneristyksen parantaminen julkisivuissa ja vesikatoissa
- Alkuperäistä ilmettä kunnioittava esteettinen lopputulos
Maaskola varmistaa, että jokainen ratkaisu tukee turvallisuutta, terveellisyyttä ja kestävää käyttöikää. Tämä hanke on esimerkki siitä, miten tekninen osaaminen ja tilaajan tavoitteet yhdistetään onnistuneeksi kokonaisuudeksi.