Helmikuusta Maaskolassa aloitti kokenut rakennuttamisen ja korjausrakentamisen osaaja, kun Dennis Murto siirtyi yrityksen rakennuttamisosaston päälliköksi. Dennis tunnetaan vahvana projektinjohdon ammattilaisena, pitkän linjan esihenkilönä ja kehittämisorientoituneena johtajana, jonka työura talotekniikan ja korjausrakentamisen parissa on kulkenut läpi useiden vastuullisten roolien.
Dennis aloitti uransa LVI-suunnittelun parissa Karves Suunnittelu Oy:ssä, jossa hän eteni nopeasti tiimipäälliköksi ja sai vastuulleen sekä suunnittelun koordinointia että tiiminsä arjen johtamista. Viime vuodet Dennis johti Swecolla noin 50 asiantuntijan taloyhtiöpalveluiden yksikköä, jossa hän vastasi muun muassa korjausrakentamisen projektinjohdosta, pääsuunnittelusta, myynnistä, markkinoinnista ja palveluiden kehittämisestä.
Uransa aikana Dennis on profiloitunut johtajana, joka korostaa hyvän esihenkilötyön merkitystä. Hänen mukaansa ihmisten vaikutusmahdollisuudet ja kehittyminen ovat avain motivaation ja onnistumisen rakentamisessa – ja samalla koko yrityksen menestyksen taustalla.
”Osaamiseni on korjausrakentamisessa ja sen suunnittelussa sekä johtamisessa. Viime vuodet olen toiminut mm. taloyhtiöiden korjaushankkeissa projektinjohdossa ja pääsuunnittelijana. Vastuulleni on kuulunut paljon myös myyntiä ja markkinointia sekä kehitystehtäviä. Olen vahvimmillani ohjatessani isoja kokonaisuuksia pitäen langat tarkasti käsissäni.”
” Kaikkien onnistuvien hankkeiden perustana on osaava projektinjohto. Rakennuttamisen osasto on kasvanut viime vuosina ja olen innoissani päästessäni kehittämään sitä ja sen palveluita edelleen. Rakennuttamistehtäviin keskittyminen tarjoaa myös itselleni mahdollisuuden niissä kehittymiseen.”
Maaskola oli Dennisille jo ennestään tuttu yritys – arvostettu, laadukkaan tekemisen pitkälinjainen suunnannäyttäjä, joka täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 70 vuotta. Häneen vetosivat erityisesti yrityksen omistuspohja, panostus henkilöstöön ja ihmisistä välittävä kulttuuri.
“ Maaskola on yrityksenä juuri sopivan kokoinen: riittävän iso vaativiinkin hankkeisiin, mutta toisaalta tarpeeksi pieni siihen, että jokainen työntekijä näkee oman kädenjälkensä yrityksen päivittäisessä toiminnassa. Koen, että minulla on annettavaa yritystasolla moniin eri asioihin markkinoinnista esihenkilötyön tapoihin.”
Maaskolan toimitusjohtaja Kari Seitaniemi näkee rekrytoinnin osaston kehityksen kannalta merkittävänä: “Rakennuttamisosasto on kasvanut viime vuosina ja Dennis tulee mukaan juuri oikeaan aikaan. Hänen kokemuksensa isoista hankkeista ja tiimien johtamisesta tulee nostamaan osaston tekemistä uudelle tasolle. Tosi hienoa saada hänet mukaan.”
Vaikka takana on useita merkittäviä työuran onnistumisia ja vuosia vaativissa johtotehtävissä, Dennis näkee tulevat vuodet Maaskolassa mahdollisuutena uusiin, entistäkin kirkkaampiin tähtihetkiin.
Lämpimästi tervetuloa Maaskolaan, Dennis – on hienoa saada sinut mukaan kehittämään rakennuttamisen tulevaisuutta!